Koe Rauha Mäkilän kuvataidetta uudesta näkökulmasta
Onko mielesi usein vakava museossa? Haluaisiko se vaeltaa kaukomailla eikä pysähtyä museon hiljaisuuteen? Uskallatko tanssia museossa? Tällä osallistavalla matkalla matkaoppaasi on saanut haltuunsa nykyklovnin kirjoittaman opaskirjan, jonka kautta pääset tarkastelemaan tauluja leikkisästä ja kehollisesta näkökulmasta. Kirjan on kirjoittanut vain kaikkien alojen asiantuntija ja asioiden tuntija Taika Ansa Idé (T.A.Idé), joka on niittänyt mainetta jo aiemmilla museokierroksillaan.
Rauha Mäkilän maalaukset ovat elämäntuntuisia, mutta samanaikaisesti taianomaisia tuokiokuvia arjesta, perheestä ja lähipiiristä. Maalaukset esittävät aktiivisia tekijöitä ja niissä tunnelmoidaan nykymusiikkia ja populaarikulttuuria työskentelyn taustana ja inspiraation lähteenä. Ars Novan näyttely on taiteilijan ensimmäinen soolonäyttely, eikä hänen teoksiaan ole ollut aikaisemmin esillä laajasti Turussa.