I ett laboratorium av förundran och gemenskap Ett samtal mellan regissör och dramaturg

Sandrina, föreställningens upphovsman, regissör och koreograf: Idén till Frankenstein by baby kom till 2018, medan vi arbetade på ett annat verk. Arbetet var i en fas där vi testade material och golvet var fullt av alla möjliga saker. En vän kom förbi med sin lilla bebis, vi vuxna pratade medans bebisen kröp på golvet. Mitt i allt upptäckte vi att bebisen börjat leka med en blodig latexhand. Jag såg plötsligt något väldigt kul i kombinationen av dessa två element - bebisen och latexhanden - ”Frankensteins bebis!” - det var gulligt och obehagligt på samma gång. Idén fastnade, och efter att jag själv fått barn ville jag fortsätta arbeta med ämnet. Är det möjligt att göra en babyteaterföreställning baserad på en sci-fi-roman riktad till vuxna? Marja, föreställningens dramaturg: Jag blev exalterad så fort jag hörde namnet på föreställningen: Frankenstein by baby! Namnet påminde mig om en igenkännbar och samtidigt lite farlig eller åtminstone olämplig observation. Jag har inga barn och bebisar framstår ofta som monstruösa varelser för mig. När jag tittar påföreställningar eller läser böcker – konsumerar konst – är jag framför allt intresserad av konstnärens förhållande till verkligheten. Vad anser den personen vara värt att göra en föreställning om? Vilka observationer om verkligheten tar verket upp? De bästa observationerna är träffsäkra och, enligt min mening, samtidigt snedvridna. Vardagliga saker ses ur ett nytt perspektiv, med förundran. Jag tycker att den här typen av blick är typisk för Grus Grus, och även i det här verket, när Sandrina gör en skräckromanklassiker för bebisar. Sandrina: När jag läste Mary Shelleys roman blev jag förvånad över hur lite jag egentligen visste om verket. Alla känner förmodligen till de ikoniska bilderna med monstrets fyrkantiga huvud, men romanen är så mycket djupare än filmen. För mig handlar den främst om misslyckat föräldraskap och monstret betraktas med förstående ögon. Att varelsen blir ett monster beror inte på att Dr. Frankenstein skapade den från döda kroppsdelar. Frankenstein bryr sig inte om sin skapelse utan överger den omedelbart efter födseln. Att bli övergiven på det viset skulle kunna förvandla vem som helst till ett monster!

Marja: Genom hela romanen söker monstret kontakt med andra. Han är som ett barn som längtar efter bekräftelse, och det är hemskt att han blir utestängd. Monstret säger till Frankenstein: “Alla människor hatar missfoster, hur hatad måste då inte jag vara, som är eländigast bland alla levande varelser! Fastän du är min skapare, föraktar och försmår du mig. Ändå är vi bundna samman av ett band som bara den andres död kan bryta.”

Marja:
Aivotutkija Katri Saarikiven mukaan vauvojen aivot ovat elastiset. Vauvat tutkivat todellisuutta automaattisesti vinolla katseella, heillä ei ole sanoja tai käsitteitä, jotka lukitsisivat asiat yhteen tulkintaan. Vauvojen mieli ei ole kangistunut, vaan aivoissa on tilaa pohtia, miten asiat voisivat olla. Ehkä vauvat näkevät esteiden sijaan mahdollisuuksia? Ainakin he kutsuvat meitä ei-tietämisen tilaan, ajattelutapaan, jossa ei asetuta tietäjän asemaan, vaan luodaan tilaa jokaiselle löytää oma tietonsa.
Romaanissa on kohtaus, jossa hirviö kohtaa vauvan. Toisin kuin kaikki muut hänen kohtaamansa ihmiset, vauva ei pelästy häntä. Hirviö ihmettelee tätä avoimuutta: ”Tämä pieni olento oli elänyt vasta niin lyhyen aikaa ettei hän ollut ehtinyt imeä itseensä ennakkoluuloja eikä osannut kauhistua rumuuttani.”

Olen alkanut ihailla vauvoja. Kuuntelemisen taidosta kirjoittanut Eino Saari tiivistää: “Tarkkaavaisuus on harvinaisin ja puhtain anteliaisuuden muoto”. Todellisuutta ihmetteleviä vauvoja voisi pitää anteliaisuuden ja läsnäolon opettajina. Tavoittelen
itsekin ajattelemisen avaruutta sekä taiteilijana että ihmisenä. Toivon, että esitys innostaa myös meitä aikuisia ihmettelemään maailmaa uudelleen, vähän vapaammin ja avoimemmin.

Sandrina:
Aivan pienimmillekin lapsille suunnatussa kirjallisuudessa käsitellään kauhua ja isoja filosofisia teemoja, esimerkkinä Ulf Starkin Kaikki tämä. Starkin mielestä lukeminen on prosessi, jossa teosta ei voi koskaan täysin purkaa. Teokseen kätkeytyy selittämätöntä, joka herää eloon vasta kokijan mielessä. Aikuiset ja lapset elävät hyvin erilaisissa universumeissa ja palaan koko ajan siihen Starkin ajatukseen, että lapsen luonnollinen tila on olla ymmärtämättä. Esityksen on kunnioitettava tuota tilaa. Haluan luoda laboratorion, jossa nuoren yleisön kokemusta ei voi täysin ennakoida, vaan sen sijaan esitys kutsuu mukaan aistimaan, kokemaan, tuntemaan ja täydentämään näyttämön tapahtumia – lapsen omalla tavalla.

Marja:
Stark saa minut pohtimaan onko jopa vaarallista vaatia, että lasten täytyisi aina ymmärtää kaikki se, mitä he lukevat tai näkevät! Vai pitäisikö meidän laittaa esitykseen varoitus “esityksessä käytettävä veri on paksua punaista lankaa”? Romaanissa hirviö pohtii tietämistä: “Miten outoa onkaan tieto luonteeltaan! Kun se on kerran tarttunut mieleen, se takertuu kiinni kuin iilimato kiveen.” Kun hirviön tiedot karttuvat, hän kokee surua, koska mielen avaruus alkaa umpeutua.

Sandrina:
On tärkeää, että esitykseen jää tilaa ihmetykselle ja kokemuksille, joita ei voi sanallistaa. Frankenstein by Baby syntyy liikkeessä tekijöiden ja kokijoiden välillä. Koko työskentelyprosessin ajan olemme testanneet erilaisia ideoita useaan otteeseen lapsiryhmien kanssa. Näin ääni, liike, lavastus ja käsikirjoitus ovat vähitellen muovautuneet. Työskentely yllättävän tilkkutäkin kanssa on ollut hauskaa. Aivan kuten Frankenstein kokosi hirviön ompelemalla irrallisia ruumiin osia yhteen, niin myös tämä esitys on ommeltu monista erilaisista ajatuksista ja mielleyhtymistä: esityksen musiikki, jossa soi kaukainen, romanttinen piano, lihallinen ja söpö
pukusuunnittelu, pehmeä mutta kirkas esiintyjän läsnäolo, kuuluisa sci-fi-romaani ja sen kirjoittaja, joka menetti neljä viidestä lapsestaan, fantasiat vastasyntyneen lapsen tuntemattomista kokemuksista…

Marja:
Toivon, että monimerkityksisyys, ihmeellisesti säkenöivä esiintyjä ja salaisuuksilta vaikuttavat sanat tekevät tästä esityksestä kiinnostavan.

Sandrina:
Hirviö etsii koko romaanin ajan yhteyttä muihin olioihin. Laadukas lapsille suunattu taide syntyy jaetuissa elämyksissä, joissa vauva ja aikuinen kohtaavat. Arvostan itse sellaista lastenteatteria, joka ei ole vain pastellin väristä viihdyttämistä tai opettamista, vaan joka tarjoaa lapsille uusia tapoja nähdä asioita. Samaan aikaan se voi olla myös aikuisille kiinnostava ja hauska. Toivon, että Frankenstein by Baby on juuri tällainen yhteinen ihmettelyn ja ilon laboratorio.

Lähteitä ja lisätietoa:
Mary Shelley: Frankenstein (suom. Paavo Lehtonen), Otava 2024
Suzanne Burdon: Mary Shelley and motherhood. Blogipostaus.
https://www.suzanneburdon.com/blog/2017/5/13/mary-shelley-and-motherhood
Maria Laakso & Johanna Rojola: Frankenstein. Uusi Prometheus. Teoksessa Maria Laakso
& Johanna Rojola: Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus, Tammi 2021
Katri Saarikivi: Haluatko lapsen oppimiskyvyn? Kolumni. https://yle.fi/a/74-20157614
Eino Saari: Kuuntelemisen taito. Into Kustannus 2024.
Ulf Stark: Man måste tänka på allt. Lilla Piratförlaget 2024.
Ulf Stark: Kaikki tämä. Schildts & Söderströms 2012.