Moni treenaa kroppansa kesäkuntoon. Tajusin juuri, että itse aloitan treenaamisen aina loppukesästä. Miksi ? Ihan siksi, että freelancerin elämä on riekaleista, enkä ole enää 30. Kun kysytään, että missä asun vastaan, että Matkahuollossa. Tampere-Turku-Helsinki on Permudan kolmio, johon olen kadottanut muutakin kuin määrättömän määrän puhelimen latureita ja muutaman avaimen. Tämä nyt ei ole mikään syvällinen huomio, mutta liikunta ei ole iän myötä enää makuasia, ainakaan jos tahtoo tehdä vaativaa työtä, pysyä järjissään ja ylipäätään terveenä. Miksi pysyä terveenä ? Siihen ei terveysvouhottajat useinkaan osaa vastata. On vastenmielistä, että jostain tulee aikalailla vallalla oleva ajatus, että “ihmisen pitää olla terve”, siis pitää olla terve koska… sitä nyt vaan pitää olla terve. Kun asiaa mielessäni pyöräytän on selvää, etten minä liiku, että olisin tehokas tai jotta olisin kunnollinen, tai että pitäisin kansantalouden rullaamassa. Liikun, jotta en sairastu ja sekoa. Olen syntyjäni tupakoitsijaihminen. En ole kuitenkaan koskaan polttanut, no hyvä on, ystävältä lahjaksi saatua piippua poltin vähän aikaa, mutta en jäänyt koukkuun. Polttaminen olisi varmasti se “mun juttu” ja se tekisi mieli aloittaa ihan vaan vastalauseena pakkoterveilylle. Jos polttaisin, polttaisin ketjussa. Nyt syön “ketjussa” siemeniä. Juoksemassa käyn sillä halusin näyttää itselleni, että pystyn siihen, vaikka lähtökohtaisesti inhoan herra Cooperia. Olen oppinut tulemaan juoksemisen kanssa kuitenkin toimeen, vähän niin kuin ärsyttävän sukulaisen. Japanilainen budolaji aikido on se, mistä saan kuitenkin vilpitöntä liikkumisen iloa. Työt ja aikidotreenit on kuitenkin välillä hankala yhdistää, onneksi laji on laajalle levinnyt ja kaikille saleille olen aina ollut tervetullut. Tanssi oli minulle kauan kova juttu, mutta vaikka olen kokeillut monenlaista sortimenttia tanssia, niin en vaan löydä sitä enää, ehkä sitten joskus taas. Oli miten oli, syksy tulee, tekee mieli tupakkaa.
