Tätäkin on nukketeatteri

– Jakso 2: Hautajaiset –

Neljä nukkettajaa kantaa suurta laatikkoa. Laatikon sisältö on yleisön tiedossa, mutta samalla se on suuri
mysteeri. Yleisö seuraa nukettajien perässä. Nukettajat laskevat laatikon näyttämön monttuun ja katsomo muodostuu montun ympärille.

Harvojen ihmisten keho tulee nuketetuksi silloin, kun he ovat vielä elossa. Melkein kaikki kuitenkin muuntuvat pian kuolemansa jälkeen hetkeksi nukeksi. Hautajaiset ovat maantieteellisten ja kulttuuristen rajojen ylittävä ihmisten siirtymärituaali elämän ja kuoleman välillä. Samalla ne ovat yhteisesti jaettu, teatraalinen animointitapahtuma. “Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”, lausuu päänukettaja ja laatikon päälle heitetään multaa. Tämä on esityksen oleellisin nukenrakennusvaihe: ajatus että olemme muovattu kuolleesta materiaalista ja animoitu läpi elämämme konkretisoituu meille silloin. Tätä nukkea rakennetaan paljastamalla nukenrakennusmateriaali yleisölle.

Pian laatikko on maagisesti kadonnut osaksi näyttämöä. Nukkea ei enää ole, ja nukettajista tulee katsojat.
Yleisö lähtee kotiin.

Miksi tämä nukketeatterin esitysmuoto on niin suosittu? Mihin tarvitsemme tätä esitystä? Nukketeatteri on tunnetun ja tuntemattoman risteytys, ja niin juuri ovat hautajaiset: portti maanpäällisen (tutun) elämän ja tuonpuoleisen (absoluuttisen tuntemattoman) kuoleman välillä. Käsitys siitä, että meille läheinen ihminen siirtyy peruuttamattomasti tuonpuoleiseen on niin raju, että meillä on tarve välilliseen käsittelyyn. Vainajaa ei ole enää kuolleessa kehossa, mutta sen kehon teatraallisen liikuttamisen ja muodonmuutoksen kautta hän tulee animoiduksi.
Kas, tätäkin on nukketeatteri.

 

Kirjoitus julkaistiin alunperin Nukketeatteri-lehdessä (1/2018).

Ishmael Falken ja Sofia Molinin kirjoittama ja Falken ohjaama näyttelijäntyötä ja nukketeatteria yhdistelevä “Evangeliet enligt Lasarus” (Lasaruksen evankeliumi) nousee haudastaan taas ensi vuonna.  “Evangeliet enligt Lasarus” sai kanta-esityksensä syyskuussa 2017 Åbo svenska teaterissa. 

 

 

 

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top