Ihmettelyn ja yhteyden laboratoriossa – esityksen ohjaajan ja dramaturgin vuoropuhelu

Ihmettelyn ja yhteyden laboratoriossa


Sandrina, esityksen luoja, ohjaaja ja koreografi:
Idea esitykseen syntyi jo vuonna 2018, kun työstimme toista teosta. Treeneissä oli käynnissä materiaalien kokeiluvaihe ja lattia oli täynnä erilaisia esineitä. Ystäväni piipahti paikalle pienen vauvansa kanssa, me aikuiset juttelimme ja vauva pyöri
lattialla. Kesken kaiken havahduimme siihen, kun vauva leikki verisen lateksikäden kanssa. Näin vauvan ja irtokäden – kauhuelementin – yhdistelmässä heti jotain hyvin hauskaa: ”Frankensteinin vauva!” Näky oli yhtä aikaa söpö ja epämukava. Idea jäi muhimaan ja oman lapsen saamisen myötä halusin jatkaa aiheen parissa. Onko mahdollista tehdä vauvateatteriesitys, jonka lähtökohtana on aikuisille suunnattu sci-fi-romaani?

Marja, esityksen dramaturgi:
Innostuin heti, kun kuulin esityksen nimen: Frankenstein by Baby! Nimi kertoi minulle tunnistettavasta ja samalla vähän vaarallisesta tai ainakin sopimattomasta havainnosta. Minulla ei ole lapsia ja vauvat vaikuttavat minusta usein hirviömäisiltä olennoilta. Kun katson esityksiä tai luen kirjoja – koen taidetta – minua kiinnostaa ennen kaikkea taiteilijan suhde todellisuuteen. Mikä on hänen mielestään esitykseksi tekemisen arvoista? Mitä todellisuudesta tehtyä havaintoa teos käsittelee? Parhaimmat havainnot ovat tarkkoja ja mielestäni myös vinoja. Arkista asiaa katsotaan uudesta näkökulmasta, ihmetellen. Mielestäni tällainen katse on Grus
Grusissa tyypillistä, kuten tässä teoksessa, kun Sandrina tekee kauhuromaaniklassikkoa vauvoille.

Sandrina:
Kun luin Mary Shelleyn romaanin, yllätyin siitä miten vähän oikeasti tunsin teosta. Kaikki tuntevat varmasti ikoniset kuvat hirviön laatikkomaisesta päästä, mutta romaani on elokuvaa paljon syvällisempi. Minusta romaani kertoo ensisijaisesti epäonnistuneesta vanhemmuudesta. Kirjassa hirviötä katsotaan ymmärtävin silmin. Olennon hirviömäisyys ei johdu siitä, että tohtori Frankenstein luo sen kuolleiden ruumiinosista. Frankenstein ei huolehdi luomuksestaan vaan hylkää sen heti syntymän jälkeen. Hylkääminen tekisi kenestä tahansa hirviön!

Marja:
Hirviö etsii koko romaanin ajan yhteyttä toisiin. Hän on kuin lapsi, joka kaipaa hyväksyntää, ja on hirvittävää, että hänet suljetaan ulkopuolelle. Hirviö sanoo Frankensteinille: “Kaikki vihaavat epäsikiöitä. Miten paljon sinä vihaatkaan minua, joka olen kurjin kaikista elävistä olennoista! Vaikka olet luojani, sinä halveksit minua. Kuitenkin meitä liittää yhteen side, jonka vain toisen kuolema pystyy katkaisemaan.”

Sandrina:
Taustatutkimusta tehdessäni luin, että Mary imetti pientä lastaan, kun hän alkoi kirjoittaa Frankensteinia. Hän ajatteli varmasti äitiyttä ja vanhemmuutta. Myös juuri maailmaan syntyneen olion näkökulma on tekstissä läsnä, esimerkiksi kohdassa, jossa hirviö kuvaa elämänsä alkua: “Olin outojen ja moninaisten tuntemusten vallassa, ja minä näin, tunsin, kuulin ja haistoin samaan aikaan, ja kesti itse asiassa kauan ennen kuin pystyin erottamaan eri aistimukset toisistaan. Muistan että vähitellen voimistuva valo vaivasi minun hermojani, niin että minun oli pakko ummistaa silmäni. Sitten jouduin pimeyden valtaan ja vaivaamaksi, mutta tuskin olin
tuntenut tämän, kun arvatenkin avatessani silmäni valo tulvahti jälleen tajuntaani.”

Marja:
Aivotutkija Katri Saarikiven mukaan vauvojen aivot ovat elastiset. Vauvat tutkivat todellisuutta automaattisesti vinolla katseella, heillä ei ole sanoja tai käsitteitä, jotka lukitsisivat asiat yhteen tulkintaan. Vauvojen mieli ei ole kangistunut, vaan aivoissa on tilaa pohtia, miten asiat voisivat olla. Ehkä vauvat näkevät esteiden sijaan mahdollisuuksia? Ainakin he kutsuvat meitä ei-tietämisen tilaan, ajattelutapaan, jossa ei asetuta tietäjän asemaan, vaan luodaan tilaa jokaiselle löytää oma tietonsa.
Romaanissa on kohtaus, jossa hirviö kohtaa vauvan. Toisin kuin kaikki muut hänen kohtaamansa ihmiset, vauva ei pelästy häntä. Hirviö ihmettelee tätä avoimuutta: ”Tämä pieni olento oli elänyt vasta niin lyhyen aikaa ettei hän ollut ehtinyt imeä itseensä ennakkoluuloja eikä osannut kauhistua rumuuttani.”

Olen alkanut ihailla vauvoja. Kuuntelemisen taidosta kirjoittanut Eino Saari tiivistää: “Tarkkaavaisuus on harvinaisin ja puhtain anteliaisuuden muoto”. Todellisuutta ihmetteleviä vauvoja voisi pitää anteliaisuuden ja läsnäolon opettajina. Tavoittelen
itsekin ajattelemisen avaruutta sekä taiteilijana että ihmisenä. Toivon, että esitys innostaa myös meitä aikuisia ihmettelemään maailmaa uudelleen, vähän vapaammin ja avoimemmin.

Sandrina:
Aivan pienimmillekin lapsille suunnatussa kirjallisuudessa käsitellään kauhua ja isoja filosofisia teemoja, esimerkkinä Ulf Starkin Kaikki tämä. Starkin mielestä lukeminen on prosessi, jossa teosta ei voi koskaan täysin purkaa. Teokseen kätkeytyy selittämätöntä, joka herää eloon vasta kokijan mielessä. Aikuiset ja lapset elävät hyvin erilaisissa universumeissa ja palaan koko ajan siihen Starkin ajatukseen, että lapsen luonnollinen tila on olla ymmärtämättä. Esityksen on kunnioitettava tuota tilaa. Haluan luoda laboratorion, jossa nuoren yleisön kokemusta ei voi täysin ennakoida, vaan sen sijaan esitys kutsuu mukaan aistimaan, kokemaan, tuntemaan ja täydentämään näyttämön tapahtumia – lapsen omalla tavalla.

Marja:
Stark saa minut pohtimaan onko jopa vaarallista vaatia, että lasten täytyisi aina ymmärtää kaikki se, mitä he lukevat tai näkevät! Vai pitäisikö meidän laittaa esitykseen varoitus “esityksessä käytettävä veri on paksua punaista lankaa”? Romaanissa hirviö pohtii tietämistä: “Miten outoa onkaan tieto luonteeltaan! Kun se on kerran tarttunut mieleen, se takertuu kiinni kuin iilimato kiveen.” Kun hirviön tiedot karttuvat, hän kokee surua, koska mielen avaruus alkaa umpeutua.

Sandrina:
On tärkeää, että esitykseen jää tilaa ihmetykselle ja kokemuksille, joita ei voi sanallistaa. Frankenstein by Baby syntyy liikkeessä tekijöiden ja kokijoiden välillä. Koko työskentelyprosessin ajan olemme testanneet erilaisia ideoita useaan otteeseen lapsiryhmien kanssa. Näin ääni, liike, lavastus ja käsikirjoitus ovat vähitellen muovautuneet. Työskentely yllättävän tilkkutäkin kanssa on ollut hauskaa. Aivan kuten Frankenstein kokosi hirviön ompelemalla irrallisia ruumiin osia yhteen, niin myös tämä esitys on ommeltu monista erilaisista ajatuksista ja mielleyhtymistä: esityksen musiikki, jossa soi kaukainen, romanttinen piano, lihallinen ja söpö
pukusuunnittelu, pehmeä mutta kirkas esiintyjän läsnäolo, kuuluisa sci-fi-romaani ja sen kirjoittaja, joka menetti neljä viidestä lapsestaan, fantasiat vastasyntyneen lapsen tuntemattomista kokemuksista…

Marja:
Toivon, että monimerkityksisyys, ihmeellisesti säkenöivä esiintyjä ja salaisuuksilta vaikuttavat sanat tekevät tästä esityksestä kiinnostavan.

Sandrina:
Hirviö etsii koko romaanin ajan yhteyttä muihin olioihin. Laadukas lapsille suunattu taide syntyy jaetuissa elämyksissä, joissa vauva ja aikuinen kohtaavat. Arvostan itse sellaista lastenteatteria, joka ei ole vain pastellin väristä viihdyttämistä tai opettamista, vaan joka tarjoaa lapsille uusia tapoja nähdä asioita. Samaan aikaan se voi olla myös aikuisille kiinnostava ja hauska. Toivon, että Frankenstein by Baby on juuri tällainen yhteinen ihmettelyn ja ilon laboratorio.

Lähteitä ja lisätietoa:
Mary Shelley: Frankenstein (suom. Paavo Lehtonen), Otava 2024
Suzanne Burdon: Mary Shelley and motherhood. Blogipostaus.
https://www.suzanneburdon.com/blog/2017/5/13/mary-shelley-and-motherhood
Maria Laakso & Johanna Rojola: Frankenstein. Uusi Prometheus. Teoksessa Maria Laakso
& Johanna Rojola: Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus, Tammi 2021
Katri Saarikivi: Haluatko lapsen oppimiskyvyn? Kolumni. https://yle.fi/a/74-20157614
Eino Saari: Kuuntelemisen taito. Into Kustannus 2024.
Ulf Stark: Man måste tänka på allt. Lilla Piratförlaget 2024.
Ulf Stark: Kaikki tämä. Schildts & Söderströms 2012.